Kotitalousvähennys parvekelasien asennustyöstä?
Kotitalousvähennys on verotuksessa tehtävä vähennys ja vähennystä saa kotona teetetystä työstä. Voit saada kotitalousvähennystä enintään 2 400 euroa vuodessa. Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa /henkilö/ vuosi. Kotitalousvähennykseen oikeuttaa tavanomainen kodin/vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustyö.
|
Tarkoitettu energiatehokkuuden parannukseen
Kotitalousvähennystä voi saada esimerkiksi kaikkiin kotitalouden suorittamiin energiatehokkuutta parantaviin kunnostustoimenpiteisiin. Ensisijaisena tavoitteena on energian säästö, siksi kotitalousvähennys sopii erinomaisesti parveke- ja terassilasituksiin.
Koska kotitalousvähennys on lisäksi henkilökohtainen, puolisot voivat saada vähennystä yhteensä jopa 4 800 euroa vuodessa. Kotitalousvähennys haetaan verotoimiston kautta etukäteen, heti työn teettämisen jälkeen tai verovuoden lopussa veroilmoituksen yhteydessä. |
Vaikka vähennystä ei myönnetä asunto-osakeyhtiöille, saavat osakkeenomistajat asennustyöstä kotitalousvähennyksen, jos parveke on osakkeenomistajan hallinnassa, eikä taloyhtiö ole päättänyt parvekelasien asennuksesta.
Parvekkeen tai terassin lasitus kuuluu asunnon kunnossapito- ja perusparannustöihin. Jos teetät työn ennakkoperintärekisteriin kuuluvalla yrityksellä, voi työstä aiheutuneista työkustannuksista saada kotitalousvähennystä. |
Kuinka haetaan?Kun olet teettänyt suuremman vähennykseen oikeuttavan työn, ilmoita se työn päätyttyä verotoimistolle.
Verokortti päivitetään ja veronpidätysprosenttia alennetaan. Jos vähennystä haetaan verovuoden lopussa veroilmoituksen yhteydessä, käytetään kotitalousvähennystä varten olemassa olevaa omaa lomaketta, joka jätetään muun veroilmoituksen yhteydessä verottajalle. Verottajalle kannattaa aina ilmoittaa kaikki vuoden aikana ostettu kotitalousvähennykseen oikeuttava työ.
|